Otsikkokuva

Otsikkokuva
Karkkipäivä!

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Kismet Omar


Omar kermatoffee on yksi vanhoista suosikeistani, joten tartuin kaupassa Fazerin  Kismet Omariin suurella kiinnostuksella. Kismet Omar on 55 g painoinen suklaavohveli,  siis samaa sarjaa kuin Fazerin Kismet-suklaa. Minulla on Kismet-patukkaa kohtaan vähän epävarma suhde. Minulle se edustaa lapsuuden aikaa, kun isä kävi kaupassa ja osti kaikille perheenjäsenille Kismetit. Toisaalta suklaavohveli menee omassa suosikkilistassani melko matalalle, joskin ahmin Fani-palojen tyyppistä "keksiä" todella suurella antaumuksella. Ehkä suurin syy suhteellisen matalaan Kismet-sijoitukseeni onkin se, että Kismet on aika kuivahko suklaa. 

 
Josta päästään Kismet Omariin. Kermatoffeen maku sopii ihan hyvin Kismetiin mukaan, ja suutuntuma on ehkä hivenen kosteampi kuin tavallisen Kismetin kohdalla. Omarin maku tuntuu myös jälkimaussa. Suklaan rakenne kuin samanlainen kuin tavallisella Kismetillä, mutta läpileikkauksessa on havaittavissa vaaleampi sisus kuin tavallisessa Kismetissä. 
 
No, onko Kismet Omar roskaa vai neroutta? Ei kumpaakaan, mutta suosittelisin sellaiselle joka tykkää Kismetistä. Omar-fanille kokemus oli ihan positiivinen, joten voin senkin puolesta suositella.
 
Tuote on peräisin: lähimarketista.

Related Posts:

  • Marabou Salta mandlar Ruotsinmnaalta peräisin oleva Marabou Salta mandlar (200g) on siis Maraboun tuttua maitosuklaata yhdistettynä suolattuihin manteleihin, joten merkittävää yllätystä ei ole tarjolla. Tykkään mantelisuklaasta, mikä olikin sy… Lue lisää
  • KitKat Bites KitKat on jostain syystä yksi maailman tunnetuimmista suklaapatukoista, jossa suklaan ideana on tarjota vohvelin ja maitosuklaan yhdistelmää. KitKatia valmistaa sveitsiläinen Nestlé, jota voi kai luonnehtia todelliseksi kul… Lue lisää
  • Marabou Crisp! Peanut Sitten maistelussa Maraboun Crisp! Peanut ja toffee -patukka. Pakkauksessa on tavalliseen Marabou-tapaan kaksi pientä patukkaa, joiden yhteispaino on 60 grammaa. Maistelussa maapähkinärouhe erottuu hyvin, ja läpileikkauk… Lue lisää
  • Karl Fazer: Hunajapaahdettu manteli maitosuklaa   Ilmoitan heti alkuun, että Karl Fazerin hunajapaahdettu manteli ja maitosuklaa (200g) on tällä hetkellä suosikkisuklaatani. Mitäpä tässä kursailemaan, koska sitä se on. Eli peruskokonaisuus käynnistyy Fazerin sini… Lue lisää
  • Kismet Omar Omar kermatoffee on yksi vanhoista suosikeistani, joten tartuin kaupassa Fazerin  Kismet Omariin suurella kiinnostuksella. Kismet Omar on 55 g painoinen suklaavohveli,  siis samaa sarjaa kuin Fazerin Kismet-sukl… Lue lisää

0 kommenttia:

Lähetä kommentti